MEDIAKASVATUKSEN ESSEE KEVÄÄLLÄ 2007

Tämän esseen kirjoitin mediakasvatuksen 25 op kokoniasuuden mediakasvauksen perusteet jakson päätteeksi.


Medialla kasvattaminen, mediaan kasvattaminen, mediassa kasvattaminen ja media kasvattamisena

Johdanto

Syksyllä 1982, kun aloitin taidekasvatuksen opiskelun Jyväskylän yliopistossa tutustuin alkajaisiksi suomalaisen taidekasvatuksen klassikon Juho Hollon teokseen Esteettisestä kasvatuksesta.
Hollon neliosainen määrittely taidekasvatukselle (taiteen avulla, taidetta varten, kasvattaa taiteeseen, kasvatus on taidetta) teki minuun jotenkin lähtemättömän vaikutelman.
Olen mielessäni soveltanut Hollon jaottelua eri taiteen alojen sisällä. Kolme ensimmäistä soveltuvat mielestäni erinomaisesti myös määriteltäessä teatteri- ja draamakasvatusta. Neljäs "kasvatus on teatteria" tuntuu hieman arveluttavalta!
Mielestäni Hollon taidekasvatukseen perustuvaa jaottelua voidaan soveltaa myös media- tai viestintäkasvatuksen määrittelemiseen.
Koska olen opiskellut perustutkintoni taidehistoriassa sekä taidekasvatuksessa ja toiminut taidehistorian, kuvakulttuurin, semiotiikan ja draamapedagogiikan opettajana, vaikuttavat taide ja taidekasvatus ajatuksiini mediakasvatuksesta.

Juho Hollo taidekasvatus ajatusteni taustalla

Hollon taidekasvatuksenmääritelmä kuuluu seuraavasti:
Ensinnäkin kirvoitamme aatteiden joukosta sen taidekasvatuksen käsitettä ilmaisevan ajatuksen, että kasvatusta on harjoitettava taiteen avulla. Tästä näkökannasta ovat johdettavissa kaikki ne pyrkimykset, joiden tarkoituksena on tuoda taidetta kouluihin, eikä ainoastaan siinä mielessä, että koulun suojiin hankitaan taideteoksia tai, vaan siinä yleisemmässäkin merkityksessä, että tahdotaan saada kasvatettava mahdollisimman usein ja tehoisasti taiteellisten vaikutusten alaiseksi: itse koulurakennus suunnitellaan taiteelliseksi, opetusvälineet, kirjat ym. Samoin. Edellyttäen tietysti, että taide sinänsä vaikuttaa kasvattavasti lapsen terveeseen olemukseen, mutta voidaan myöskin erikoisten harjoitusten avulla pyrkiä tuota luonnollista l. hiljaista vaikutusta tehostamaan. Tässä yhteydessä sopii mainita varsinaiset ns. taiteelliset aineet, ennen kaikkea piirustus, maalaus, muovailu ja musiikki, mikäli niitäkin käytetään keinona erilaisten yleisempäin kasvatuksellisten tarkoitusperäin saavuttamiseen. Koko näkökannalle on ominaista, että kasvatuksellinen päämäärä voi sijaita taidekasvatuksen rajain ulkopuolella. (Hollo 1934, 142 -143)
Erään toisen näkökannan mukaan taidekasvatuksen tulee palvella taidetta, kasvattaa taideta varten, ts. kehitellä taiteellista nauttimiskykyä.. Kuten jo aikaisemmin näimme on varsinkin Konrad Lange puoltanut tällaista käsitystä. Ensimmäisillä taidekasvatuspäivillä hän hyvin innokkaasti esitti kysymyksessä olevaa kantaa nimenomaan puhuen taiteellisen nauttimiskyvyn ja maun kehittämisestä ja samalla huomauttaen, ettei tämän järjestelyn tarvitse merkitä kasvattamista puhtaasti passiiviseen suhtautumiseen: on kehiteltävä taiteellista tunnetta, mutta on sen ohessa tehtävä käsi silmän ja mielikuvituksen palvelijaksi. (Hollo 1934, 143)
Kolmas pääperiaate on se, että tulee kasvattaa taiteeseen, taiteen harjoittamiseen, taiteelliseen tuottavuuteen. Tähän voi sisällyttää Lictwarkin taidedilettantismin samoin kuin Langen taloudellisen näkökannan, ja täältäkin käsin sopii panna erikoista painoa ns. taiteellisiin aineisiin, joita kumminkaan ei nyt ajatella käytettäväksi taidekasvatuksen alueen ulkopuolella olevien tarkoitusperien välineenä vaan taiteen itsensä hyväksi. (Hollo 1934, 143 -144)
Vihdoin on taidekasvatus esitetty siinäkin muodossa, että kasvatus sinänsä ja kokonaisuudessaan on oleva taidetta, siis taide tehtäväyleiseksi kasvatukselliseksi periaatteeksi. Mitä kaikkea tuollaisen yleiseen vaatimukseen sisältyy, ei le muutamalla sanalla ilmaistavissa. Useat taidekasvatuksen huomatut edustajat, kuten H. Wolgast, E. Weber, H. Itschner, H. Scharrelmann, F. Gansberg ja muut, panevat suurta painoa juuri tähän universaaliseen vaatimuksen, joka tahtoo tehtävän totta siitä vanhasta väitteestä, että kasvattajan ei pidä olla pelkkä tietojen jakaja vaan kasvatettaviansa määräperäisesti muovaava taiteilija.(Hollo 1934, 144)
Olen ymmärtänyt, että kasvattamisella taiteeseen tarkoitetaan taiteen käyttämistä opetus- tai kasvatusvälineenä. Taidetta varten kasvattaminen puolestaan on kasvatustoimintaa, jossa opiskelija opetetaan vastaanottamaan taidetta. Taiteeseen kasvatettaessa opiskelijalla annetaan valmiuksia tuottaa itse taidetta. Ja määritelmä: kasvatus itsettään on taidetta, sisältää mielestäni suuren totuuden kasvatustoiminnasta ja siitä millä asenteella kasvattajan pitäisi suhtautua työhönsä.
Päivi Huuhtanen (1984, 18) on teoksessaan Mitä on taidekasvatus ? määritellyt Hollon termit seuraavasti. Kasvatusta taiteen avulla on taiteen hyväksikäyttöä erilaisten yleisimpien kasvatustavoitteiden saavuttamiseksi. Kasvatusta taidetta varten on taiteen vastaanottokyvyn ja nautinnon kasvattamista. Kasvatusta taiteeseen on taiteellisen suoritusvalmiuden kouluttamista. Kasvatus on taidetta on kasvatusoppia, jota suuntaa esteettinen taiteen ihailu. Ensimmäisessä korostetaan koulun antamaa taideopetusta, toisessa yleisön kasvatusta ja taidekritiikin osuutta ja kolmannessa taiteilija koulutusta. Neljäs puolestaan kuuluu kasvattajien taidon alaan.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikki Hollon taidekasvatusnäkemykset voidaan toteuttaa myös perus- tai yleiskoulussa. Suhteessa lausahdukseen, "kasvatus on taidetta" ja opettajan työhön olen ilmeisestikin huomattavasti idealistisempi kuin Päivi Huuhtanen.
Hollon teorian soveltaminen mediakasvatukseen
Hollon nelijako soveltuu mielestäni suoraan myös mediapedagogiikkaan Siis media- tai viestintä kasvatus olisi 1) kasvatusta median avulla l. media käyttämistä opetusvälineenä muissa oppiaineissa, 2) mediaa varten kasvattaminen l. medialukutaidon opettamista ja tutustumista eri välineisiin 3) kasvatusta mediaan l. median tuottamisen opettamista ja 4) kasvatus on mediaa l. opettamisen ja kasvattamisen toteuttamisessa käytetään aina viestintää, mutta myös kasvattajan oma olemus ja toiminta antavat omia viestejään.

Kasvatusta median avulla

Median eri muodot ovat erinomaisia opetusvälineitä. Erilaisten kuvien käyttäminen on mielestäni välttämätöntä esim. taidehistoriaa opetettaessa. Tietystihän opettaja voi pitää dia- tai kalvosulkeisia ja tuoda haluamansa kuvamateriaalin siten esille, mutta usein hyvä dokumenttifilmi videolta katsottuna jää paremmin mieleen ja antaa asiasta monipuolisemman kuvan kuin pelkkä diojen tai piirtoheittimen tuijottelu.
Mediaa voi käyttää opetusvälineenä kaikissa oppiaineissa niin yleiskoulussa, ammatillisessa koulutuksessa kuin yleissivistävässä aikuisopetuksenkin.
Juha Suorannan (2003, 47) mukaan mediakulttuuri ikään kuin itsestään kasvattaa ihmistä. Väite viittaa ajatukseen, jonka mukaan media ja niin sanotut tiedotusvälineet välittävät viestejä ja merkityksiä, jotka aina - arvottavasti, kiihdyttävästi, pitkästyttäen, turruttaen jne. - vaikuttavat ihmisiin ja opettavat heitä. Mediakritiikin erityinen yhteiskunnallinen tavoite olisi jollain tavalla herätellä tai valistaen virvoittaa ihmisiä: pitää yhteiskunnallisesti valppaana.
Len Mastermanin mielestä on monia hyviä syitä edistää mediakasvatuksen ja medialukutaidon kehittämistä kaikkien aineiden opetuksessa. Mutta hän kantaa huolta siitä, että tällainen median käyttö on rutiinin omaista ja medioita käytetään vain informaation "suorina välittäjinä". Kun opettaja käyttää mediatekstiä opetusvälineenä, hänen tulee suhtautua mediaan kriittisesti ja kannusta opiskelijoitaan omaksumaan medialukutaitoa, jossa viestit suhteutetaan niiden tuottajien intresseihin. (Masterman , 1991,s. 187)
Tällaista median käyttöä kutsutaan välinekäyttämiseksi, joka joidenkin koulutussuunnittelijoiden mielestä ei kuulu mediakasvatuksenpiirin. Osa koulutussuunnittelijoista määrittelee välinekäytön opetusviestinnäksi.(Sirkku Kotilainen ja Ulla-Maija Kivikuru, 1999, s. 20)

Mediaa varten kasvattaminen

Median kuluttajaksi opettaminen on käsittääkseni kasvatusta mediaa varten. Opiskelijoille opetetaan tietojen etsimistä erilaisista viestintävälineistä ja miten viestintävälineet toimivat. Näen medialukutaitoon kasvattamisen ensisijaisen tärkeäksi, kun kasvatus tapahtuu mediaa varten. Kriittisyyden kasvattaminen on erittäin tärkeää, mutta en silti haluaisi sulkea pois myös median viihdekäyttöä. Ihmisen on saatava toteuttaa kaikkia tarpeitaan, sillä pelkkä "hyötykäyttö" muodostuu pian "ryöstöviljelyksi".
Valveutuneen mediakuluttajan kasvattaminen varmaankin nähdään ensisijaisesti äidinkielen opettajan tehtäväksi. Nykyaikana, kun kuvallinen viestintä on rohmunnut viestintäkentästä leijonan osan, katuu vastuu hyvin suurissa osin myös kuvataiteenopettajille. Mutta mielestäni kaikkien aineiden opettajat voisivat ja heidän myös pitäisi tuoda esille oman tieteenalansa käsittelyä mediassa. Opettaja voisi samalla kasvattaa mediakriittisyyteen arvioimalla uutisten asianmukaisuutta.
Mediaa tai viestintää varten kasvattaminen – medialukutaidon ja median tuottamisen opettamista kutsutaan viestintäopetukseksi eli varsinaiseksi viestintäkasvatukseksi (Sirkku Kotilainen ja Ulla-Maija Kivikuru, 1999, s. 20).

Kasvatusta mediaan

Median luominen tai tekeminen olisi tämän määrittelytavan mukaan kasvatusta mediaan. Kielellisen mediakasvatuksen toteuttaminen varmaankin ensisijaisesti annetaan äidinkielen opettajalle, ja kuvallinen viestintä tapahtuu kuvataiteen tunneilla. Ehkä tietojenkäsittelyn tunnit saavat osakseen sähköisen median tuottamisen. Teoriassa median tuottaminen olisi oivallinen tapa integroida koko koulun toimintaa. Ala-asteella erioppiaineiden integroiminen median tai viestinnän tuottamisessa varmaan onnistuu, mutta jo yläasteen pirstaleisessa ja hektisessä arjessa se on mahdotonta. Niin hedelmälliseltä kuin se teoriassa tuntuisikin.
Kasvatus mediaan todennäköisesti sijoittuu oman alaansa oppilaitoksiin. Parin vuosikymmenen aikana levinneisiin taiteen- ja viestinnän oppilaitoksiin sekä muiden oppilaitosten medianomikoulutukseen ja alan korkeakouluihin. Päivi Huuhtasen mukaanhan Hollon ajatus taiteeseen kasvattamiseen suuntautuneesta toiminnasta sijoittui taiteilijakoulutukseen.

Kasvatus on mediaa

Kasvatuksella tarkoitetaan mm. kulttuuriperinnön siirtämistä seuraavalle sukupolvelle. Kulttuuriperinnön siirtäminen on opittujen tietojen ja taitojen välittämistä, ja se tapahtuu joko suullisen tai kirjallisen viestin välityksellä. Siis kasvatus käyttää välineenään viestintää l. mediaa.
Jotkut tutkijat ovat esittäneet jopa sellaisen mielipiteen, että todellinen mediakasvatuksen toteutuminen tarkoittaisi opettajakeskeisyydestä luopumista (Sirkku Kotilainen ja Ulla-Maija Kivikuru, 1999, s. 20.) Olisiko kasvatus silloin mediaa!?

Lopuksi

Juho Hollo on päivännyt teoksensa Mielikuvitus ja sen kasvattaminen toukokuulla 1917. Suomi oli vielä silloin osa Tsaarin Venäjää. Ajallisesti siitä on 90 vuotta. Historiallisesti ei kovin pitkä aika, vain todella vanhan miehen ikä. Mutta mitä sinä aikana on tapahtunut poliittisesti, mitä on tapahtunut teknologiassa. Mullistukset ovat olleet …
Kun ensimmäisen kerran tutustuin Holloon, oli käytössäni mekaaninen kirjoituskone. Valokopiot olivat jotain hienoa. Uudesta väritelevisiostani näkyi kaksi kanavaa. Yhteydenpito ystäviin ja sukulaisiin hoitui puhelinkioskista kolikolla tai postikorteilla. Suomi oli itsenäinen, elimme Mauno Koiviston aikaa ja itänaapurina oli Neuvostoliitto.
Tätä kirjoittaessani käytän järjestyksessä neljättä mikrotietokonettani, joka on kannettava salkkumikro. Käytettävissäni on laajakaista. Valokopioita saan kotona omalla monitoimilaitteellani, jos haluan. Yhteydenpitoon käytän sähköpostia, matkapuhelinta ja tekstiviestejä, joskus myös lankapuhelinta, Skype on yksi mahdollisuus, postikortteja lähetetään jouluna, mutta silloinkin usein e-kortteja tai muuten vain kuvia sähköpostin välityksellä. Kohta joudun uusimaan televisioni tai ainakin hankkimaan siihen digiboxin. Suomi on itsenäinen ja EU:n jäsen. Maksuvälineenä käytämme Euroa. Suomen presidentti on Tarja Halonen. Itänaapurissa on Putinin Venäjä.

Kaikesta huolimatta tulen Hollon Esteettisestä kasvatuksesta entistä vaikuttuneemmaksi. Teksti puhuttelee minua ja ei tunnu vanhentuneelta. Kieliasu on vanhahtavaa, mutta sisältö tuntuu jopa nykyaikaa modernimmalta.
Tämä käsittääkseni osoittaa sen, että oppiminen ja kasvatus ei ole aikaan sidottua, eikä varmaan kulttuuriinkaan vaan sitä tapahtuu aina ja joka paikassa.

Lähteet

Hollo, Juho. 1932 Mielikuvitus ja sen kasvattaminen. Porvoo.
Huuhtanen, Päivi. 1984 Mitä on taidekasvatus? Taidekasvatuksen esteettis-käsitteelliset perusteet. Jyväskylä.
Kotilainen, Sirkku; Hankala, Mari; Kivikuru, Ulla-Maija. 1999 Mediakasvatus. Helsinki
Kotilainen, Sirkku, Kivikuru, Ulla-Maija. 1999 Mediakasvatus ihanteiden ja todellisuuden ristipaineissa teoksessa Kotilainen, Sirkku; Hankala, Mari; Kivikuru, Ulla-Maija. Mediakasvatus. Helsinki
Masterman, Len. 1991 Medioita oppimassa – mediakasvatuksen perusteet. Helsinki
Suoranta, Juha. 2003 kasvatus mediakulttuurissa. Tampere